Helarvo

Julkaisut

Lataa sisällys .PDF

Risto Järvinen, Sami Järvinen

VEROTUKSEN SYNKKÄ ANATOMIA
Verottaja elämänkumppanina kehdosta hautaan

"Kirjassa tarkastellaan verottajan roolia suomalaisten elämän eri vaiheissa. Siinä osoitetaan, miten julkisesta talou­desta on vaivihkaa muodostunut eräänlainen lähiomainen, joka seuraa kansalaisia kaikkialle yötä päivää, arkeen, työhön ja lomalle. Veroja ei voi kukaan kokonaan välttää.

Tekijät päätyvät moniin hätkähdyttäviin tulok­siin. Parhaiten palkatut ihmiset maksavat ansiotuloistaan yhteiskunnalle jopa 75 prosenttia, keskituloisetkin puolet. Avioparin hankkimasta 400 000 euron asunnosta verottaja kerää kaiken kaikkiaan yli 500 000 euron maksut. Verot ja julkiset maksut voivat viedä 70 prosenttia siitä lisämyynnistä, joka yrityksen on koottava selviytyäkseen palkanmaksusta. Suunnittelualan yritys voi joutua tilittämään veroja ja julkisia maksuja 75-kertaisen määrän varsinaiseen yhtiöveroonsa verrattuna.

Kirjan tavoite on kansalaisten verotietoisuuden lisääminen. Siinä annetaan käytännön neuvoja yksittäisille ihmisille, aviopareille ja yrittäjille. Niistä tärkein on yksinkertainen: kerrytä tuloja tasaisesti ja maksa verot vuosittain."

Saatavilla kirjakaupoista tammikuussa 2015, suositushinta 15,00 €
ISBN: 978 9526 8158 17

 

Lataa sisällys .PDF

Risto Järvinen

ELÄMÄNI TULOSLASKELMA JA SUOMEN TASE
Tilintarkastajan kokemuksia ja ehdotuksia

"Kanslianeuvos Risto Järvinen on koulutukseltaan kauppatieteiden lisensiaatti ja KHT-tilintarkastaja. Hän valottaa kirjassa elämänsä vaiheita ja 50 vuotta kestänyttä vauhdikkaitakin käänteitä sisältänyttä työ- ja talouspoliittista taustavaikuttajauraansa. Hän kertoo myös tapaamistaan mielenkiintoisista henkilöistä.

Järvinen esittää kirjassa kehittämänsä käsitteen kansallistase, ja tiivistää keskeisimmät kansakunnan mahdollisuudet ja haasteet tuleville vuosille. Hänen mukaansa Suomen olisi menestyäkseen panostettava koulutuksen kansainvälistymiseen sekä kilpailun ja kannustimien kehittämiseen."

Saatavilla kirjakaupoista kesäkuussa 2014, suositushinta 35,00 €
ISBN: 978 9526 8158 00

 


 

Kanslianeuvos, KTL Risto Järvinen ja KTM, M.A (Econ.) Sami Järvinen

 

Helarvo

Kirjankustantaja Helarvo c/o Risto Järvinen
Kuuluttajankatu 6 C 44, 00240 Helsinki
GSM: 050-2221
Sähköposti: ristoantero.jarvinen(AT)gmail.com

 

 

Sivuston ulkoasu: o2 Graphics, www.o2.fi